Kirahvi Mainion leikit

Tilapäisesti loppunut

Kirahvi Mainion leikit

Hinta
15,00 €
Saatavuus
Varastossa

Tuotekuvaus

Kirahvi Mainion Leikit ovat pienen lapsen kanssa työskentelyyn kehitetyt vuorovaikutuskortit. Kortteja voi hyödyntää lapsen ja aikuisen vuorovaikutussuhteen luomiseen ja syventämiseen, erityisesti lapsen elämän muutos- ja siirtymävaiheissa, esimerkiksi uuteen paikkaan muuttaessa. Kortit mahdollistavat lapsilähtöisen ja kannattelevan tavan työskennellä lapsen kanssa. Kortteja voi soveltaa myös kiintymyssuhteen vahvistamiseen lapsen ja hänelle tärkeän, tutun aikuisen välillä.

Kirahvi Mainion leikkejä voi leikkiä lorupussina: kortit sekoitetaan ja laitetaan leikkipussiin. Aikuinen ja lapsi tekevät yhdessä kortissa lukevan leikin tai tehtävän.

TÄRKEITÄ PERIAATTEITA

  • Leikkituokion tarkoitus on olla hyvää mieltä tuottava hetki, jossa aikuinen saa kokea iloa lapsen kanssa olemisesta. Silloin lapselle välittyy viesti, että hän on arvokas ja hyväksytty, erityinen ja ihana.
  • Aikuinen huolehtii, että tehtäviä tehdään vastavuoroisesti ja lapsentahtisesti: vain sen verran kerrallaan kuin lapsi jaksaa.
  • Tehtävien tuttuus tuo lapselle turvallisuutta, siksi leikkeihin on hyvä palata useaan kertaan. Kortit voivat kulkea lapsen mukana, mikäli hänen asuinpaikkansa muuttuu.
  • Lapselle on tärkeää kuulla kannustavaa palautetta aikuiselta: "Oletpa taitava! Osasitpa hienosti! Onpa meillä kivaa yhdessä."
  • Jos jokin tehtävä tuntuu lapsesta vaikealta, niin silloin aikuinen auttaa. Lapselle tulee jäädä kokemus, että hän osasi.

Kirahvi Mainion leikkien taustaideologiana on Theraplay-vuorovaikutusterapia sekä Hoivaa ja leiki -menetelmä. Korttien teossa on konsultoitu Theraplay-terapeutti Hanna Lampea ja tehtäviä ovat kehittäneet 3–5-vuotiaat perhehoidossa asuvat lapset.

Tuotteeseen kuuluu 15 korttia (13 leikkikorttia sekä esittely- ja ohjekortit) ja kangaspussi.


Kirahvi Mainion tuotteet on kuvittanut Elise Liikala.

Tarkka tuotekuvaus


Toimituskulut

TOIMITUS ORGANISAATIOILLE
7,00 €
Posti toimittaa tilauksen ovelle toimitusosoitteeseen tai PL-osoitteeseen.
TOIMITUS YKSITYISHENKILÖILLE
5,00 €
Postin toimitusehtojen mukaan tilaus lähetetään paketin koosta riippuen joko valitsemaanne postitoimipaikkaan tai pakettiautomaattiin tai se toimitetaan kotiin päiväjakelun mukana.
TULEN HAKEMAAN TUOTTEET JYVÄSKYLÄN TOIMISTOLTA
0,00 €
Sovittava hausta ennen noutoa, toimisto@pesapuu.fi, 014 332 2500

 

 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 
 

 

 
 

Lahjakortti