Hinta 40,00 €
Kenelle?
Oma Boxi -kortit on ensisijaisesti tarkoitettu lastensuojelun asiakkaana olevan nuoren ja hänen omaohjaajansa väliseen vuorovaikutukseen, mutta niitä voi laajemminkin soveltaa lastensuojelun sijaishuoltoon, esimerkiksi perhehoidossa.
Kortit
Korteissa on kolme pakkaa - Lastensuojelu, Ohjaaja ja Duunia & hommia. Lastensuojelu-pakassa käydään läpi lapsen oikeuksia, Ohjaaja-pakan avulla ohjaaja saa eväitä nuoreen tutustumiseen ja hänen tukemiseen, ja Duunia & hommia -pakassa käydään läpi nuoren arjessa ja elämässä tärkeitä asioita.
Sisältö
Oma Boxi –työväline sisältää mustan laadukkaan laatikon, logotarran ja 65 korttia. Näiden lisäksi pakettiin kuuluu myös yksi työskentelyvihko ja siihen kuuluva logotarra. Lisävihkoja on mahdollista ostaa erikseen täältä. Kortteihin, laatikkoon ja vihkoon voi nuori kirjoittaa, merkata, värittää, piirtää, ja tehdä niistä omannäköisensä. Hän voi liimata logotarrat materiaaleihin ja tuunata kannet kuten kuvissa on valokuvaaja Jemina Jussila tehnyt. Tärkeää on yhdessä miettiä nuoren kanssa, missä materiaaleja säilytetään, jotta niihin kirjoitetut ajatukset pysyvät tallessa.
Työvälineitä voi nuorikohtaisesti soveltaa seuraavasti:
Oma Boxi –ilmaismateriaalit
Ilmaismateriaalit on kehitetty työskentelyn tueksi. Oma Boxi kuinka voin aloittaa –tiedostosta löytyy ohjeita ja vinkkejä työskentelyyn ohjaajalle, se on tiedosto joka selkeyttää korteilla työskentelyä. Oma Boxi saate nuorelle on tarkoitettu nuoren luettavaksi.
Kohti nuoren osallisuutta –matriisin avulla voit vaikka aloittaa työskentelyn. Osallisuusmatriisin voit tulostaa A3-kokoon ja siihen kirjata nuoren tavoitteita ja tarpeita, unelmia ja suunnitelmia.
Oma Boxi –passit on kehitetty motivoimaan nuorta kohti hänen omia juttujaan. Niissä nuori saa kerätä leimoja passeihin tekemällä tehtäviä, jotka liittyvät esimerkiksi ruuanlaittoon, ekotekoihin ja urheiluun. Kun passi on täynnä, nuori saa yhdessä sovitun palkinnon. Passeja voi tulostaa niin monta kuin haluaa.
Tausta
ARJEN OSALLISUUDEN TYÖKALUT - Valtion koulukotien ja Pesäpuu ry:n yhteisen kehittämistyön (2019-2020) tarkoituksena oli luoda osallistava prosessi, jossa ei tuoda valmista vaan yhdessä kehitetään uutta. Nuorten kokemusmaailma loi pohjan kehittämistyöhön, kun työntekijöiden lisäksi nuoret antoivat oman panoksensa yhteiseen hyvään. Yhteiskehittämisen tuloksena syntyi uudenlainen arjen osallisuuden työväline: Oma Boxi – nuoren ja omaohjaajan väliseen työskentelyyn.
Nuoret ovat kertoneet, että he tarvitsevat aikuisen aikaa sekä tukea luottamuksen synnyttämiseen, keskusteluun, perusasioiden oppimiseen ja asioiden hoitamiseen. Myös omien olotilojen ymmärtämiseen, tunteiden käsittelemiseen ja rauhoittumiseen kaivataan ohjausta aikuiselta.
Nuorten kokemustiedon lisäksi korteista löytyy vankka ammatillinen ja teoreettinen tietopohja. Nuorten osallisuus, lapsen oikeudet ja hyvinvoinnin vahvistaminen kulkevat korteissa kautta linjan, mutta korteissa on tartuttu myös kansallisesti merkittäviin teemoihin, jotka on kirjattuna Väkivallaton lapsuus –toimenpidesuunnitelmaan lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä 2020-2025.
Palautteita Oma Boxin käytöstä
Palautteet on saatu Valtion koulukotien työntekijöiltä
"Parhaat keskustelut on syntynyt siitä kun aikuisen kanssa yhdessä mietiskellään korttien aiheita”
”Hypisteltiin kortteja kaikki yhdessä, jokainen sai valita yhden kortin ja keskusteltiin siitä sitten yhdessä”
”Yksi nuori innostui Minun käyttöohjeeni -kortista niin paljon, että teetimme siitä julisteen hänen huoneensa seinälle”
”Kortit helpottaa jokaisen työntekijän arkea! Ei ollut vaikea ottaa käyttöön”
Korttien kuvituksesta on vastannut Riikka Ahlfors ja graafisesta ilmeestä Lahja Kallinen.
Mustan laatikon koko: korkeus 30 mm, pituus 170 mm, leveys 170 mm
Työskentelyvihon koko: leveys 210 mm, korkeus 148 mm
Työskentelyvihon ja siihen kuuluvan logotarran voi ostaa lisänä myös erikseen täältä.
1.1. Tilauksen tekeminen ei edellytä rekisteröitymistä. Ensimmäisen tilauksen yhteydessä kuluttajan tulee:
a) (Rekisteröityä kuluttajana Pesäpuu ry:n asiakasrekisteriin ilmoittamalla nimensä sekä muut pakolliset tiedot.)
b) Antaa suostumuksensa, että Pesäpuu ry rekisteröi henkilötiedot asiakasrekisteriinsä. Pesäpuu ry:n asiakastiedot ovat luottamuksellisia. Pesäpuu ry sitoutuu olemaan luovuttamatta asiakastietoja muille kuin yhdistyksen sisäisille yhteistyökumppaneille.
1.2. Kuluttajan tulee noudattaa tarkkaavaisuutta ja huolellisuutta verkkokauppaa käyttäessään.
2.1. Yhteydenpito osapuolten välillä tapahtuu joko sähköpostitse, kirjeitse tai puhelimitse. Kuluttaja sitoutuu tilauksensa tehtyään tarkkailemaan sähköpostiaan tilausvahvistuksen vastaanottamiseksi.
2.2. Sitova kauppasopimus tulee voimaan, kun Pesäpuu ry on sähköpostitse lähettänyt tilausvahvistuksen.
2.3. Kuluttajalla on oikeus sähköpostitse, kirjeitse tai puhelimitse ennen tilauksen toimitusta peruuttaa koko tilaus tai osia tilauksesta. Toimitus on tapahtunut, kun kuluttajalle on toimitettu osa tilauksesta tai ilmoitus, että tilaus on noudettavissa Postista.
3.1. Voimassaoleva hinta on hinta, joka on ilmoitettu Pesäpuu ry:n verkkokaupassa osoitteessa http://verkkokauppa.pesapuu.fi/. Voimassaoleva hinta on Euroissa (EUR). Pesäpuu ry pidättää oikeuden hinnanmuutoksiin.
3.2. Tilaukseen lisätään toimituskulut, jotka kattavat paketin toimittamiseen liittyvät kulut. Toimituskulut veloitetaan toimitustavan mukaan seuraavasti:
Paketti toimitetaan Postin toimitusehtojen mukaan joko valittuun postitoimipaikkaan tai pakettiautomaattiin tai se toimitetaan kotiin päiväjakelun mukana.
Huomioithan, että pakettia säilytetään pakettiautomaatissa tai postin toimipisteessä seitsemän [7] vuorokautta sen saapumisesta, jonka jälkeen paketti palautuu Pesäpuu ry:lle noutamattomana. Uudelleen lähetetystä tilauksesta veloitamme 10 euroa tapauksessa, jossa tilaus on ensin palautunut Pesäpuu ry:lle noutamattomana.
Paketti toimitetaan perille toimitusosoitteeseen tai PL-osoitteeseen.
Huomioithan, että mikäli lähetyksen vastaanottajaa ei tavoiteta jakelun yhteydessä, pakettia säilytetään postin toimipisteessä seitsemän [7] vuorokautta, jonka jälkeen paketti palautuu Pesäpuu ry:lle noutamattomana. Uudelleen lähetetystä tilauksesta veloitamme 10 euroa tapauksessa, jossa tilaus on ensin palautunut Pesäpuu ry:lle noutamattomana.
Tilaus voidaan noutaa Jyväskylän toimistolta maksutta.
Sovi noudosta toimiston henkilökunnan kanssa, toimisto@pesapuu.fi, 014-3322500
Sovi tutustumiskäynnistä henkilökunnan kanssa etukäteen, hanna.piiroinen@pesapuu.fi/040-7000795.
4.1. Lähetämme tilauksia kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja perjantaisin.
4.2. Mikäli tuote halutaan ehdottomasti tiettyyn päivään mennessä, on siitä mainittava erikseen, esim. tilauksen teon yhteydessä. Pesäpuu ry toimii toimituksen suhteen kuluttajien tarpeiden mukaisesti, mikäli se on kohtuudella mahdollista.
4.3. Mikäli kuluttaja ostaa tuotteita, jotka ovat tilapäisesti loppuneet, toimitetaan tilaus jälkitoimituksena.
4.4. Pesäpuu ry toimittaa tuotteita pääsääntöisesti Suomessa. Kaikki Pesäpuu ry:n toimitukset tapahtuvat Posti Oy:n välityksellä, elleivät kuluttaja ja Pesäpuu ry muuta erikseen sovi.
5.1. Maksu tapahtuu seuraavia maksutapoja käyttäen:
a) Verkkopankit ja Paytrail. Yksityishenkilöt maksavat tilauksen verkkokaupassa ostosten teon yhteydessä verkkopankkimaksulla tai muilla Paytrailin tarjoamilla vaihtoehdoilla.
b) Lasku organisaatioille. Maksu yritysten ja yhteisöjen kohdalla voidaan suorittaa laskulla.
c) Lasku yksityishenkilöille. Lähetetään aina ennakkoon. Maksusuorituksen tultua tilille, lähetetään tilaus.
d) Maksu maksukortilla noudettaessa tuotteet toimistolta. Yrityksille ja yhteisöille voimme kirjoittaa laskun.
6.1. Kuluttajalla on oikeus palauttaa käyttämättömät tuotteet neljäntoista (14) päivän kuluessa tuotteen/tuotteiden vastaanottamisesta, vastaanottamispäivä poislukien. Palautettavan tuotteen ja tuotepakkauksen tulee olla olennaisesti samassa kunnossa kuin sitä vastaanotettaessa.
6.2. Kuluttajan toivotaan tekevän palautusilmoitus sähköpostitse osoitteeseen toimisto@pesapuu.fi ENNEN tuotteen palauttamista. Palautus lähetetään osoitteeseen Pesäpuu ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä. Kuoreen tunnus "asiakaspalautus".
7.1. Posti säilyttää toimitettuja paketteja seitsemän [7] vuorokautta niiden saapumisesta
Mikäli pakettia ei ole noudettu määräajassa postin toimipisteestä tai pakettiautomaatista, paketti palautuu Pesäpuu ry:lle noutamattomana. Veloitamme tilausten uudelleen lähetyksestä 10 euroa tapauksissa, joissa tilaukset palautuvat ensin Pesäpuu ry:lle noutamattomina.
8.1. Toisinaan voi käydä niin, että huolellisesta pakkaamisesta huolimatta postikuljetuksen yhteydessä paketit voivat vaurioitua. Siksi on hyvä jo pakettia noudettaessa tarkistaa sen kunto postivirkailijan läsnäollessa. Mikäli paketti on vaurioitunut kuljetuksessa ja mikäli myös tilattu tuote/tuotteet ovat vaurioituneet, tee postikonttorissa heti asiasta vahinkoilmoitus. Ota tämän jälkeen yhteyttä toimistoomme sopiaksesi uuden tuotteen toimittamisesta.
9.1. Mikäli kuluttajalle on toimitettu väärä tuote, tuote on vaurioitunut tms., tulee kuluttajan ilmoittaa asiasta kohtuullisessa ajassa Pesäpuu ry:lle, joko sähköpostitse osoitteeseen toimisto@pesapuu.fi tai postitse osoitteeseen Pesäpuu ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä. Palauttaminen tapahtuu reklamaation tekemisen jälkeen. Saatuaan palautetun tavaran, Pesäpuu ry lähettää vastaavanlaisen tuotteen palautetun tuotteen tilalle tai palauttaa jo mahdollisesti maksetun kauppahinnan viipymättä asiakkaalle.
10.1. Pesäpuu ry ei vastaa siitä, että tilauksen toimitus estyy, vaikeutuu tai myöhästyy Pesäpuu ry:n vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevasta seikasta, kuten sodasta, luonnonmullistuksesta, vienti- tai tuontikiellosta, viranomaisen päätöksestä, yleisen liikenteen häiriintymisestä tai muusta vastaavasta Pesäpuu ry:n toimintaa vaikeuttavasta tai estävästä toiminnasta.
11.1. Tästä etäkauppasopimuksesta aiheutuviin riitoihin ja erimielisyyksiin sovelletaan Suomen lakia.
12.1. Lakisääteinen rekisteriseloste.
Rekisterinpitäjä: Pesäpuu ry, Ilmarisenkatu 17 A, 40100 Jyväskylä
Rekisterin nimi: Pesäpuu ry:n asiakasrekisteri
Rekisterin tarkoitus: Asiakassuhteen hoitaminen
Rekisterin sisältämät tiedot: Henkilön etu- ja sukunimi, lähiosoite, postinumero, postitoimipaikka, sähköpostiosoite, puhelinnumero ja salasana sekä muita tilauksen ja uutiskirjeiden toimittamiseksi tarvittavia tietoja.
Tietolähteet: Asiakas syöttää tiedot itse
Rekisteriasioita hoitava yhteyshenkilö: Pesäpuu ry, Kaisu Saastamoinen,
puh. (014) 332 2500, toimisto@pesapuu.fi
Rekisterin tietoja ei luovuteta ulkopuolisille. Tiedot tallentuvat palvelimelle, jonne vain rekisteriasioita hoitavalla henkilöllä on käyttöoikeudet. Tiedot on suojattu käyttäjätunnuksella ja salasanalla.